Olen 41-vuotias finanssialalla työskentelevä yrittäjätaustainen rugbypelaaja, jonka elämää rytmittävät vaimo, 2 tytärtä ja aktiivinen urheilun harrastaminen.
Koulutukseltani olen Kauppatieteen maisteri, mutta minulla on myös pitkä tausta kuljetusalalta, sekä kokemusta kriisinhallinnasta ja vapaapalokunnasta, joten arvostan ”oikeita töitä”, sekä ahkeria ja reiluja ihmisiä alaan katsomatta. Syntyjäni olen korsolainen ja sydämeltäni rauhanturvaveteraani.
Minulle tärkeitä asioita yhteiskunnassa ovat turvallisuus, hyvinvointi ja mahdollisuudet.
Ihmisten turvallisuudesta vastataan huolehtimalla pelastustoimen, soten ja poliisin toiminnan edellytyksistä, sekä lasten kasvuympäristöstä. Turvallisuuteen ja hyvinvointiin oleellisesti nivoutuvan taloudellisen toimeentulon kasvualustana puolestaan toimii yritysten, työpaikkojen ja liikuntamahdollisuuksien ylläpitäminen ja kehittäminen, sekä työnteon tukeminen, esim. sujuvien liikennejärjestelyiden, julkisen liikenteen ja päivähoidon avulla. Tulevaisuuden mahdollisuuksia luomme kehittämällä edellä mainittujen lisäksi koulutusta ja innovaatioita, sekä ennen kaikkea tukemalla nuoria.
Toimin Suomen miesten rugbymaajoukkueen joukkueenjohtajana ja toivon, että varsinkin lasten ja nuorten ongelmien ennaltaehkäisyssä ja turvallisen kasvuympäristön rakentamisessa urheilu on avainroolissa.
Politiikassa tavoitteeni on edistää yksilön vapautta ja yhteiskunnan tuottavuutta tukemalla yritystoimintaa ja työllisyyttä, jotta yksittäisen ihmisen verotaakkaa voitaisiin pienentää samalla kun kannamme vastuun yhteiskunnasta ja varsinkin niistä, jotka ovat työvuoronsa jo hoitaneet.