Duunia Duunia!

2/2 jatkoa tekstille "Miksi rajat vuotavat?"

Kirjoitin Facebookissa hallituksen johtajuuden kriisistä. Avaan tässä tekstissä ajatuksiani kansantalouden näkökulmasta. Tässä kertauksen vuoksi kyseinen kirjoitus:

Johtajuuden kriisi.
Johtamista pääaineenani yliopistossa opiskelleena ja suuren osan eri rooleissa työssäni tehneenä olen tullut nöyräksi. Johtaminen on vaikeaa. Erittäin vaikeaa. Olen nähnyt paljon hyviä johtajia, myös paljon todella huonoja. Itse olen ollut vaihtelevasti molempia. 
Mielestäni tärkeimpiä asioita johtajuuteen liittyen ovat ne, että otetaan vastuuta, näytetään esimerkkiä, kuunnellaan sidosrymiä, kommunikoidaan selkeästi, ajatellaan strategisesti ja tehdään päätöksiä. Huonokin päätös on parempi kuin jahkailu.
Vaaleilla valitsematon pääministerimme epäonnistuu suurimmassa osassa näistä aivan järkyttävästi; vastuu siirtyy, asiantuntijoita ja sidosryhmiä (esim. Presidenttiä) ei kuunnella, kysymyksiin ei vastata, ennakoinnin sijaan reagoidaan ja päätöksissä vetkutellaan.
Pelottaa ajatellakin, minkälaisia suunnitelmia hallituksella on koronakriisin jälkeiselle talouden elvyttämiselle. Veikkaan että veronkorotukset ovat ainut poliittinen päätös, mihin hallitusviisikon rouvat kykenevät.

Toivon todella, että hallituksella on kaiken tämän tulipalojen sammuttelun keskellä ollut viisautta ajatella myös tulevaa, jotta myös kuntapäättäjillä on käytettävissään tarvittavia strategisia työkaluja talouden vauhdittamiseen kriisin jälkeen. Varsinkin Vantaalla on esim. lentoliikenteen hiljenemisen ja ravintoloiden sulkemisen vaikutuksesta koettu kovia, kun työttömyysluvut ovat jo nyt lähes tuplaantuneet vuoden takaisesta reilusta 8%:sta yli 15%:n tason. Ohitimme ensimmäistä kertaa useamman vuoden tarkastelujaksolla työttömyysluvuissa Helsingin. Tarvitaan rohkeita päätöksiä. Tarvitaan johtajuutta.

Erityisesti minua huolestuttavat yksityisen sektorin yritykset, joissa on jouduttu lomauttamaan ja irtisanomaan työntekijöitä ja horisontissa häämöttävästä konkurssiaallosta on jo saatu esimakua. Ihmiset ovat todella lujilla – sekä henkisesti, että taloudellisesti.

Kriisin keskellä tulevaisuuden skenaarioiden ja strategioiden ajattelu voi olla päättäjille haastavaa, mutta se on ensiarvoisen tärkeää. Tärkeää, jotta terveydellisen poikkeustilan jälkeen seuraava taloudellinen kriisi saadaan minimoitua.

Kansantalouteen tulee lisää (taloudellista) arvoa vain yksityisen sektorin työllä, sekä ulkomaisina investointeina (kansantalouden tuotantofunktio). Tämä tarkoittaa sitä, että yksityisen sektorin supistuessa kansantalous velkaantuu ja talouskasvu hiipuu.
Tästä johtuen hallituksen ja kuntapäättäjien on tehtävä kaikkensa, jotta talouteen saadaan koronatilanteen helpottaessa mahdollisimman paljon lisää vauhtia ja ihmisille DUUNIA. Täytyy katsoa tulevaisuuteen ja tehdä päätöksiä.

Vantaalla lentokentän avaaminen tulee vaikuttamaan suoraan ja epäsuorasti yhteensä noin 10.000 ihmisen työllisyyteen, mutta se yksin ei riitä. Tarvitaan vetoapua. Yritysten toimintaedellytysten varmistaminen vaatii tuekseen kauaskantoisia julkisia investointeja, kuten Vantaalla infraa kehittävä raitiovaunuhanke, normien purkamista, kuten ravintoloiden oikeus myydä alkoholia ulos, sekä verojen alentamista, jotta kuluttajien ostovoima kasvaa ja he pystyvät tukemaan talouden elpymistä käyttämällä paikallisia palveluita. Erityisesti pitää tukea niitä toimialoja, joita on yhteisen edun nimissä jouduttu rajoittamaan.

Ensin pitää varmistaa rokotusten onnistuminen, sitten antaa talouteen piristysruiske.

Polttoainevero alas, kuntavero alas, alkoholivero alas ja maakuntavero ULOS. Normeja ja sääntelyä pois, jotta varsinkin pienyrittäjyys saa entistä paremmat toimintamahdollisuudet ja ihmiset pääsevät töihin. Parempi työllisyysaste ja talouden vauhdituksen ansiosta paremmin pärjäävät yritykset generoivat myös enemmän verotuloja. Parempi työllisyys vähentää myös kansanterveydellisiä ongelmia, kuten syrjäytymistä, päihdeongelmia ja masennusta, sekä parantaa ihmisten elämänlaatua. Tarvitaan rohkeita päätöksiä.

Hoidetaan koronan jälkeen kaikille DUUNIA!

Norppalive somessa:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *